Somesisällöt, yhteisönrakennus

Aarrelabel

2025

Aarrelabel on kotimainen vaatebrändi, joka edustaa vastuullista muotia — kestävyyttä, korjattavuutta ja pitkäikäisyyttä.

Aarrelabelin vaatteet suunnitellaan Suomessa, ja suurin osa niistä valmistetaan brändin omalla tehtaalla Portugalissa.

Aarrelabel

Lähtötilanne

Yhteistyö aloitettiin syksyllä 2025, kun sometekemisen ongelmaksi oli muodostunut ajan ja resurssien puute. Aiemmin kaikki sisällöt oli tehty itse, mutta videoiden tekemiseen inhousena ei ollut riittävästi aikaa, jotta sisältöä olisi saatu ulos riittävästi. Erityisesti TikTok oli jäänyt vähemmälle ylläpidolle videosisällön puutteen vuoksi.

Lisäksi kanavien orgaaninen kasvu oli laahannut paikallaan ja sisältöjen tavoittavuus laskenut lyhytvideosisältöjen merkityksen kasvaessa.

Sisältöön kaivattiin siis lisää videosisältöä, toistettavuutta ja monikanavaisuutta.

Pilotoinnin kautta jatkuvaan yhteistyöhön

Ulkoistamisen kanssa Aarre oli huolissaan ennen kaikkea siitä, kuinka ulkoinen kumppani pystyisi tuottamaan sisältöjä, jotka näyttäisivät, kuulostaisivat ja tuntuisivat Aarrelabelilta.

Heti yhteistyön alussa lähdimme haastamaan totuttua tapaa. Aiemmin sisällöt keskittyivät pitkälti tuotteiden esittelemiseen, kampanjanostoihin ja kaupallisten viestien toistamiseen.

Oli tärkeää laajentaa sisältöjä niin, että ne palvelisivat kohdeyleisöä myös silloin, kun vaatteiden osto ei ole ajankohtaista. Näin brändi on lähellä myös niitä ”nukkuvia ostajia”.

Pilotoimme kolme erilaista sisältökonseptia eri kattoteemojen alle, jotka oli suunniteltu tavoittamaan vastuullisesta muodista kiinnostuneita kuluttajia. Aiheet käsittelivät muodin historiaa, värien psykologiaa sekä pukeutumiseen ja muotiin liittyviä yhteiskunnallisia ilmiöitä.

Muodin historiaa
Värien psykologiaa
Yhteiskunnalliset ilmiöt
Värien psykologia
Muodin historia
Yhteiskunnalliset ilmiöt

Aarrejengi kasvaa

Yhteistyö pilotoinnin jälkeen on jatkunut neljän videon kuukausitahdilla.

Erityisesti sisältöjen vuorovaikutusluvut puhuvat puolestaan. Vuorovaikutusten määrä on kasvanut kahdeksankertaiseksi ja seuraajamäärä on kasvanut tuhansilla seuraajilla.

Sadat sisältöä ylistävät kommentit, seuraajien omiin kanaviin jakamat tarinat ja tuhannet tykkäykset kertovat oleellisimman: Aarrelabel on yhteisön rakastama brändi.

Mikä tärkeintä: Mitä mieltä yhteisö on tuottamistamme sisällöistä:

Aarrelabel – kommentteja Instagramissa (1)Aarrelabel – kommentteja Instagramissa (2)Aarrelabel – kommentteja Instagramissa (3)

OTA YHTEYTTÄ.